PLCFIN
Opetus- ja kasvatusalan ammattilaisten verkosto
Teknologian ja oppimisen yhteisö
PLCFIN on opetus- ja kasvatusalan ammattilaisista koostuva pedagoginen yhteisö, joka keskittyy erityisesti teknologia-avusteisen oppimisen menetelmien kehittämiseen ja jakamiseen. Yhteisön jäsenet ovat aktiivisia toimijoita niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla.
Yhteisön jäsenet ovat eri puolilta Suomea ja eri työnkuvista, varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin, opettajankoulutukseen ja yksilölliseen oppimiseen. Yhteisön laaja diversiteetti mahdollistaa hyvien käytänteiden jakamisen ja muokkaamisen kaikille oppijoille sopiviksi, oppijan ikätasosta tai valmiuksista riippumatta.
Jäsenillä on vankka kokemus opetustyöstä. Jokaisella jäsenellä on omakohtainen, uniikki kokemus Applen tuotteiden hyödyntämisestä oppimisvälineinä ja siksi jäsenet kuuluvat esim. Apple Distinguished Educator -yhteisöön, sekä moniin muihin opetusteknologia-alan kansainvälisiin yhteisöihin.
Mistä meidät löytää?
Olemme mukana alan suurimmissa opetusalan tapahtumissa – tule moikkaamaan ja juttelemaan digipedagogiikasta! Löydät meidät myös LinkedInistä tunnisteella #plcfin. Voit halutessasi ottaa yhteyttä suoraan yksittäisiin pedagogeihimme viestitse LinkedInissä.
Etsitkö kouluttajia luovan ja monipuolisen digipedagogiikan kehittämiseen?
Tilaa meidät kouluttamaan omalle koulullesi – rakennetaan yhdessä innostava oppimisen kulttuuri!
Tiimiesittely
Varhaiskasvatus
Suvi Aflecht
Olen Suvi Aflecht, kokenut varhaiskasvatuksen opettaja ja työskentelen tällä hetkellä Turun kaupungilla varhaiskasvatuksen digipedagogiikan asiantuntijana, kouluttajana ja suunnittelijana. Koulutan ja ohjaan varhaiskasvatuksen kenttää digipedagogiikasta, sen pedagogisista mahdollisuuksista ja digitaalisten ympäristöjen käytöstä arjen opetustyössä.
Innostun erityisesti hetkistä, joissa digivälineiden käyttö tuo henkilöstölle ymmärrystä ja mahdollisuuksia kasvatus- ja opetustyöhön. Nautin aikuisten ja lasten innostamisesta ja kannustamisesta digipedagogiikan maailmaan.
Erityisosaamiseni:
- iPadin pedagoginen ja luova käyttö varhaiskasvatuksessa, erityisesti lapsen osallisuutta tukevasta näkökulmasta
- Laaja kokemus älytaulujen ja muiden digitaalisten työvälineiden pedagogisesta hyödyntämisestä varhaiskasvatuksen arjessa
- Vahva ymmärrys digipedagogiikasta ja sen roolista varhaiskasvatuksessa
Maiju Syrjälä
Olen Maiju ja työskentelen varhaiskasvatuksen digiopettajana Lahden kaupungin varhaiskasvatuksessa. Toimin alueellisena digiasiantuntijana kehittäen varhaiskasvatuksen digitalisaatiota aina ruohonjuuritasolta kaupunkitasoisiin tavoitteisiin. Opetan lapsiryhmissä jalkauttaen digipedagogiikkaa sekä tuen ja koulutan henkilöstöä vahvistaen ymmärrystä teknologian tarjoamista mahdollisuuksista varhaiskasvatuksen arjessa.
Varhaiskasvatuksessa luomme lapsille perustan koko tulevaisuudelle, joten näen tärkeänä, että hyödynnämme teknologian mahdollisuuksia tukea oppimista ja annamme lapsille valmiuksia alati muuttuvassa maailmassa. Digilaitteiden- ja ympäristöjen avulla voimme lisätä lasten tasavertaisuutta, osallisuutta ja luovuutta sekä rikastuttaa ja sujuvoittaa arkisia asioita, lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi huomioiden. Työssäni minua innostaa erityisesti nähdä onnistumisen ja oivalluksen tuike niin lasten kuin aikuistenkin silmissä. Jokainen voi oppia uutta, kun antaa sille mahdollisuuden!
Erityisosaamiseni:
- Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen digipedagogiikka
- iPad varhaiskasvatuksen pedagogisena työvälineenä, erityisesti mm. animaatiot, videot, Freeform-sovelluksen mahdollisuudet sekä yhteiskäyttö esitystekniikan avulla
- Kuvatuet digitaalisessa muodossa
Perusaste
Anna-Reetta Aalto
Olen Anna-Reetta, pedagoginen tvt-koordinaattori Loimaan kaupungissa ja yliopisto-opettaja Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Minulla on 15 vuoden kokemus luokanopettajana. Olen päässyt kasvamaan ja kehittymään luokassa samaan tahtiin teknologian ja digitaalisuuden kanssa. Teknologia on innostuksen lähteeni, mutta pedagogiikka ja opetuksen kehittäminen ovat intohimoni. Luokassa koin olevani innovaattori ja valmentaja, jonka tavoitteena oli auttaa jokaista hyödyntämään ja kehittämään omia vahvuuksiaan luovasti.
Tvt-koordinaattorina olen saanut kokemusta opetuksen haasteiden ja oppimisympäristöjen kehitystarpeiden tunnistamisesta ja ratkaisemisesta. Toimin linkkinä sivistys- ja IT-puolen välillä, puhuen molempien ”kieltä”. Olen perehtynyt digitaalisuuteen ja opetuksen kehittämiseen myös yritys- ja yliopistomaailman kautta, niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Palan halusta kehittää opetusta ja tulevaisuuden oppimisympäristöjä.
Erityisosaamiseni:
- Opettajien digipedagoginen täydennyskoulutus
- Oppimisympäristöjen kehittäminen
- Kansainvälinen verkostoyhteistyö ja kokemusten jakaminen
”Älä keksi ongelmia vaan korjaa ne.”
Tero Aho
Olen Tero, Hönttämäen koulun sekä Timosen luontokoulun rehtori. Erityisosaamistani ovat opetusteknologian hyödyntäminen monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa, luova työskentely iPadin avulla sekä koulun toimintakulttuurin kehittäminen. Minulla on vahva kokemus opettajien ja rehtoreiden kouluttamisesta usean vuoden ajalta.
Erityisvahvuusalueet: Luova työskentely iPadeilla (varhaiskasvatus, alakoulu), oppimiskokonaisuuksien toteuttaminen opetusteknologiaa hyödyntäen, koulun toimintakulttuurin muutoksen suunnittelu
Simon Koivumaa
Olen Simon ja työskentelen C&C Finlandilla. Työnkuvaani kuuluu yritysten ja oppilaitosten auttaminen Applen, Googlen, Microsoftin, Adoben ja laitehallinnan kanssa. Lisäksi tutkin uusien teknologioiden pedagogista soveltuvuutta, suunnittelen ja vedän koulutuksia kummallakin kotimaisella kielellä. Ennen siirtymistäni yritysmaailmaan toimin luokanopettajana Haaparannalla Ruotsissa ja Espoossa. Omassa opettajan työssäni hyödynsin kaikkia kolmea ekosysteemiä ja käytimme paljon uuden oppimisen välineitä, kuten droneja, Legoja ja robotteja.
Erityisosaaminen:
- Digipedagogiikan integroiminen oppilaitosten arkeen ja oikeiden kokonaiskustannusten esille tuominen
- Eri MDM-palvelut, sekä Applen laitteiden hallinta teknisesti ja pedagogisesti
- Tekoäly, tietoturva ja yksityisyys digipedagogiikassa
- Uuden oppimisen välineiden ja AV:n hyödyntäminen pedagogisesti
Sanna Metsälä
Olen Sanna, apulaisrehtori luokanopettaja ja erityisopettaja Savonlinnasta. Oman luokan kanssa kokeilen usein uusia toimintatapoja, sovelluksia, vinkkejä ja ideoita oppimisteknologiaan liittyen. Haluan rohkaista käyttämään teknologiaa opetuksessa ja tukea sen sujuvaa hyödyntämistä kouluyhteisöissä. Iloitsen oppimitilanteista, joissa digitaalisuus vahvistaa oppilaiden oma-aloitteisuutta, luovuutta ja osallisuutta. Tavoitteena on, että oppiminen on motivoivaa, herättää uteliaisuutta, innostusta ja iloa joka päivä.
Erityisosaaminen
- pitkä ja monipuolinen kokemus oppimisteknologian ja iPadien hyödyntämisestä kokonaisvaltaisesti, luovasti ja toiminnallisesti opetuksessa alakoulussa
- johtamisen, toimintakulttuurin ja oppimisympäristöjen kehittäminen inspiroi erityisesti
- 1:1 oppiminen (iPad), alakoulu, alkuopetus, varhennettu kieltenopetus, oppilaskeskeiset ja toiminalliset työtavat
Janne Nissinen 🇫🇮 🇬🇧
Olen Janne ja työskentelen luokanlehtorina ja opettajankouluttajana Tampereen yliopiston normaalikoululla. Työssäni toimin opettajan monipuolisen perustyön lisäksi arjen ninjana ja multimodaalisena digihäslerinä minulle suotujen resurssien rajoissa.
Erityisosaamistani on digitaalisesti tuettu oppiminen ja luovan, monimediaisen digioppimisen mahdollisuudet sekä opettajien digipedagoginen täydennyskoulutus. Olen ollut vuodesta 2012 asti Apple Professional Learning Specialist sekä vuodesta 2024 alkaen Apple Distinguished Educator.
Oppimisessa minua innostaa ennen kaikkea sen jatkuvuus. Totean oppilailleni usein: “Katsokaas, kannatti herätä tänäänkin – taas opittiin uutta!” Uskon elinikäiseen oppimiseen ja siihen, että jokainen päivä tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ja nähdä maailma hieman uudella tavalla.
Tommi Nurmi
Olen Tommi, ja toimin lehtorina Itä-Suomen yliopiston Rantakylän normaalikoulussa. Olen kokenut ja innostunut pedagogi, ja intohimoni on yhdistää digitaalisuus ja opetus luontevalla sekä oppimista tukevalla tavalla. Koulutan opettajia ja koulujen johtoa sekä opettajaopiskelijoita digiosaamisen kehittämisessä ja teknologian hyödyntämisessä opetuksessa.
Näen luovan digitaalisen osaamisen keskeisenä osana oppimista, sillä se antaa oppilaille välineitä ilmaista itseään, kokeilla rohkeasti ja rakentaa uudenlaisia ratkaisuja. Omassa opetuksessani luova digipedagogiikka on väylä oppilaiden oman ajattelun, luovuuden ja yhteistyötaitojen vahvistamiseen. Se tuo opetukseen innostusta, monipuolisia työskentelytapoja ja valmiuksia, joita oppilaat tarvitsevat tulevaisuuden muuttuvassa maailmassa.
Vahvuuksiani ovat:
- Monipuolinen digiosaaminen – hallitsen laajasti opetusteknologioita ja osaan hyödyntää erityisesti Apple-laitteita pedagogisesti oppimista tukevalla tavalla.
- Kehittämisorientoituneisuus – etsin aktiivisesti uusia ratkaisuja, kehitän opetusta ja osallistun innovatiivisiin hankkeisiin, joissa luodaan tulevaisuuden oppimisympäristöjä.
- Oppilaslähtöisyys – varmistan, että uudet työkalut tukevat aina oppilaiden oppimista, luovuutta ja hyvinvointia.
Paavo Salmio
Olen Paavo ja työskentelen luokanopettajana Ylöjärvellä. Luokanopettajan uraa on takana toistakymmentä vuotta ja teknologian hyödyntäminen osana opetusta on ollut mukana alusta asti. Mielestäni teknologia antaa oppilaille mahdollisuuden tuoda omaa osaamistaan esiin monipuolisesti. Lisäksi se mahdollistaa luovan ja aktiivisen osallistumisen osana oppimista. Luokanopettajan työn ohessa olen toiminut pitkään (digi)tutoropettajana ja vastuualueenani on ollut erityisesti ohjelmoinnin ja robotiikan opetus. Olen vastannut myös kaupunkimme perusopetuksen iPadien pedagogisesta ja teknisestä tuesta jo useiden vuosien ajan.
Erityisosaaminen:
- Robotiikka ja STEAM
- Animaatiot ja videot osana opetusta
- iPadien hyödyntäminen toiminnallisessa opetuksessa
Karsten Steiner
Hej, jag heter Karsten Steiner och har arbetat i 36 år som lärare i grundskolan. Idag är jag musiklärare vid Godby högstadieskola på norra Åland. Här har jag som iPadagog under 10 år varit med och byggt upp skolans iPad 1:1-användning.
Den digitala undervisningen ger alla elever möjlighet att delta i sitt eget kunskapsbyggande. Deras framtid kommer att vara digital, och med hjälp av iPads kan kreativiteten blomma.
Specialkunskap:
- Implementering av iPad-användning i internationella projekt
- GarageBand-projekt med fokus på samspel
- Egna musikböcker som årligen uppdateras med nya projekt
Mikael Vaalgamaa
Hei! Olen Mikael. Toimin 10 vuotta luokanopettajana ja nyt viimeiset vuodet olen tukenut opettajia, kasvattajia ja oppijoita digitaalisuuden hyödyntämisessä Kaarinan kaupungin digipedagogina. Saan olla liki ihanteellisella digipedagogiikan näköalapaikalla. Toimin siellä tärkeimmässä, eli koulujen ja päiväkotien arjessa ja koulutan ja kehitän toimintaa kuntakentällä, mutta toisaalta saan olla mukana Suomen kansallisessa kehitystyössä ja seurata kansainvälistä kehitystä yhteistyöverkostojen kautta.
Digitaalisuus on kouluissa ja päiväkodeissa sekä oppimisen kohde että ennen kaikkea oppimisen väline. Digipedagogiikka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet monipuoliseen, havainnollistavaan sekä yksilölliset tarpeet huomioivaan oppimiseen. On tärkeää, että lapset ja nuoret kasvatetaan toimimaan digitaalisessa yhteiskunnassa turvallisesti ja hyödyntämään monipuolisesti ja luovasti digitaalisuuden mahdollisuuksia.
Erityisosaamiseni:
- Laaja-alainen näkemys digipedagogiikasta koulujen ja päiväkotien arjesta aina kansalliseen ja kansainväliseen kehitykseen asti.
- Opetus- ja kasvatushenkilöstön kouluttaminen
- Applen ja Microsoftin toimintaympäristöt
Thomas Viik
Olen Thomas, opettaja ja väitöskirjatutkija Joensuusta. Työskentelen Itä-Suomen yliopistolla. Väitöskirjatutkimukseni lisäksi olen opettanut luokanopettajana ja elämänkatsomustietoa eri-ikäisille oppilaille sekä ohjannut opettajaopiskelijoita kohti opettajanuran alkua. Olen myös ollut mukana FCLab- ja eNorssi-verkostoissa kehittämässä digipedagogista koulutusta yhdessä muiden harjoittelukoulujen kanssa. Viikon kohokohta on digikerho, jossa oppilaiden kanssa harjoittelemme digivälineiden käyttöä ja toimimme oppilasagentteina tukien muita oppilaita ja opettajia. Väitöskirjatutkimuksessani tutkin tekoälyn ja oppimisanalytiikan käyttöä ja mahdollisuuksia peruskoulussa.
Uskon, että luova ja yhteisöllinen digitaalinen osaaminen on avain tulevaisuuden oppimiseen: se tekee oppimisesta elämyksellistä, rohkaisee kokeilemaan ja vahvistaa yhdessä oppimista. Minulle digipedagogiikka mahdollistaa tutkimuksen ja käytännön yhdistämisen – kehittämällä tutkimusperusteisia ratkaisuja, jotka tukevat oppimista, luovuutta ja tulevaisuuden taitoja.
Erityisosaamiseni:
- tekoälypohjaiset oppimisratkaisut
- peruskoulun digipedagogiset mahdollisuudet
- opettajankoulutus
- opettajien digipedagoginen täydennyskoulutus
Riikka Virtaniemi
Olen luokanopettaja Soukan koulussa Espoossa. Toimin myös yhtenä Espoon oppimisteknologian kehittäjäopettajana. Minulle luova digipedagogiikka tuo opetukseen monipuolisuutta, ja sillä on aina pedagoginen perusta. Käyttämällä digipedagogiikka luovasti voin monipuolistaa tehtävänantoja ja eriyttää omaa opetustani. Oppilailleni se puolestaan antaa monipuolisempia tapoja osoittaa omaa osaamistaan ja omia vahvuuksiaan. Koen myös, että digitaalisuus tuo opetukseeni lisää vuorovaikutteisuutta, toiminnallisuutta ja oppiainerajoja ylittäviä oppimiskokemuksia.
Erityisosaamiseni:
- digitaalisuuden yhdistäminen peruskoulun pedagogiikkaan
- iPadien luova käyttö opetuksessa
- Microsoft Teamsin hyödyntäminen oppimisympäristönä
- Vahva vuorovaikutusosaaminen koulutustilanteissa
“Selvis, sano Elvis.”
Linn Österås
Olen Linn Österås opettaja Turusta. Työskentelen kokopäiväisesti kouluttajana ja autan opettajia, rehtoreita sekä varhaiskasvatuksen henkilöstöä löytämään tapoja hyödyntää teknologiaa luovasti ja pedagogisesti.
Erityisosaamistani ovat muun muassa 1:1-menetelmä, iPadin monipuolinen käyttö, videoiden hyödyntäminen oppimisessa, digitaalinen arviointi sekä oppimisprosessin dokumentointi. Uskon, että luova digipedagogiikka ei ole vain teknologian käyttöä, vaan ennen kaikkea mahdollisuus vahvistaa oppimisen iloa, tarjota oppilaille erilaisia tapoja ilmaista itseään ja tehdä oppiminen näkyväksi. Koulutan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja intohimoni on tukea oppimisympäristöjä, joissa jokaisella on mahdollisuus onnistua ja löytää omat vahvuutensa.
Sertifiikaatit: LEADAPLS, ADE2015, Education Coach & Mentor
Toinen aste
Sari Halavaara
Olen Sari Halavaara ja työskentelen historian ja yhteiskuntaopin opettajana Otaniemen lukiossa Espoossa. Työssäni haluan kehittää lukiolaisten yhteisöllistä oppimista ja hyödyntää siinä myös digivälineitä niin, että ne tukevat opiskelua aidosti arjessa – eivätkä toimi vain mekaanisina kirjoituskoneina. Uskon vahvasti, että oppiminen syntyy vuorovaikutuksessa niin opiskelijoiden kuin opettajienkin välillä. Yhteisopettajuus on vuosien varrella osoittautunut toimivaksi tavaksi jakaa digipedagogista osaamistani.
Minulle on myös tärkeää levittää muille käytännön vinkkejä, kokeilla uutta rohkeasti ja madaltaa kynnystä käyttää luokassa uusia digimenetelmiä. Haluan rakentaa oppimiskulttuuria, jossa digitaalisuus vahvistaa opiskelijoiden omaa aktiivisuutta ja osallisuutta.
Sari Lantto
Olen Sari ja työskentelen rehtorina ja kieltenopettajana Ylitornion yhteiskoulun lukiossa. Oppilaitoksemme on saanut Apple Distinguished School -tunnustuksen ja se on Erasmus+-akkreditoitu lukio.
Rehtorina vastaan digipedagogisen oppimisympäristömme jatkuvasta kehittämisestä yhdessä opettajatiimimme kanssa. Kieltenopettajana hyödynnän teknologiaa luovasti ja monipuolisesti opetuksessa, oppimisessa ja arvioinnissa. Kokemukseni on, että teknologian pedagoginen käyttö edistää oppimista ja yhteisöllisyyttä sekä mahdollistaa erilaisten oppijoiden yksilöllisen tukemisen.
Erityisosaaminen:
- Digipedagogisen oppimisympäristön suunnittelu ja toteutus oppilaitosjohdon näkökulmasta
- Digipedagoginen työskentely lukiossa
- Kansainvälisten, teknologiaa hyödyntävien hankkeiden suunnittelu ja toteutus
Juha-Pekka Lehtonen
Olen historian ja yhteiskuntaopin opettaja, jolla on yli kolmen vuosikymmenen kokemus peruskoulusta ja lukiosta. Olen saanut tunnustusta työstäni erityisesti digipedagogiikan kehittäjänä ja luovien opetustapojen hyödyntäjänä. Vahvuuteni on yhdistää digitaalinen teknologia ja opiskelijalähtöiset menetelmät siten, että oppiminen on innostavaa ja merkityksellistä.
Teknologia ei ole vain kynän ja paperin korvike, vaan sen avulla voidaan uudistaa oppimista ja tehdä asioita, jotka eivät aiemmin olisi olleet mahdollisia. Yhteisopettajuus on ollut minulle toimiva tapa jakaa digipedagogista osaamista
Kiinnostukseni oppimisen digitalisaatioon alkoi vuonna 1987, kun sain käyttööni Macintosh Plus -tietokoneen – siitä lähtien suunta on ollut selvä.
Tytti Tenhunen
Olen Tytti, ranskan ja englannin lehtori Otaniemen lukiosta (Espoo), oppikirjailija, kansainvälisten vaihto-ohjelmien järjestäjä sekä kieltenopettajien kouluttaja jo yli 10 vuoden ajalta.
Minua inspiroivat uusien kokeilujen testailu, opiskelijoiden vertaisoppiminen toisiltaan, personoidut oppimispolut sekä generatiivisen tekoälyn avaamat mahdollisuudet tulevaisuusorientoituneessa kielten opiskelussa.
Olen DigiErko-koulutusohjelman (60 op.) alumni Helsingin yliopistosta. Ranskan valtio on myöntänyt minulle Akateemisten palmujen ritarin arvonimen.
Erityisosaaminen: Tekoälyn hyödyntäminen kieltenopetuksessa, digitaalinen portfolioarviointi, osallistava etäopetus, suullisen kielitaidon harjoittelu ja arviointi, yhteisöllinen VR-sisällöntuotanto kielten oppimisen välineenä.
Tarja Tolonen
Olen Tarja, erityisopetuksen lehtori Savon ammattiopistossa. Työskentelen TELMA-koulutuksessa, joka valmentaa opiskelijoita työelämään ja itsenäiseen elämään.
Digitaaliset työvälineet tarjoavat opiskelijoillemme mahdollisuuden osallistua keskusteluihin yhdenvertaisemmin, tuottaa omaa sisältöä ja jäsentää arkeaan selkeämmin. Ne tukevat oppimista ja osallisuutta monipuolisesti – jokaisen yksilölliset tarpeet huomioiden.
Erityisosaamiseni painottuu seuraaviin alueisiin:
- Vaativan erityisen tuen oppijoille soveltuvien ohjelmien pedagoginen hyödyntäminen
- Virtuaalisten oppimisympäristöjen suunnittelu ja toteutus
- Kansainvälinen verkostoyhteistyö ja kokemusten jakaminen yli rajojen
Hanna Viippola
Olen Hanna ja työskentelen kieltenopettajana Ylitornion yhteiskoulun lukiossa. Hyödynnän työssäni digitaalisia työvälineitä laajasti, perinteisistä tekstinkäsittelyohjelmista ja esitystyökaluista aina podcasteihin, videoihin ja virtuaalitodellisuuteen. Luova digipedagogiikka rikastuttaa opetusta ja mahdollistaa monipuoliset työskentelytavat myös lukio-opinnoissa sekä tarjoaa opiskelijoille erilaisia tapoja näyttää osaamistaan.
Erityisosaaminen:
- Monipuolinen sisällöntuotto iPadilla
- Luova digipedagogiikka lukio-opinnoissa ja teknologiaa hyödyntävissä kansainvälisissä hankkeissa




















